Historia

Yhdistyksen historiaa

1999  Santtu sai alkunsa Turun seudulla toimivien neurologisten toimintaterapeuttien lukupiiristä.  Kun yhdistystä ryhdyttiin perustamaan oli esikuvana vastaavanlainen yhdistys kuin Sanfy. Turkulaiset hakivat omista verkostoistaan mukaan väkeä Tampereelta ja Helsingistä. Ensimmäinen kokous pidettiin Tampereella, Respectan tiloissa. Puheenjohtajaksi valittiin Tarja Huilla, sihteeriksi Sirpa Suominen ja rahastonhoitajaksi Jaana Kivilahti. Yhdistys virallisesti rekisteröitiin loppuvuonna.

.

.

.

.

.

2007 Yhdistyksen toiminta kuihtunut kokonaan. Vuosikokouksessa harkitaan yhdistyksen purkamista

2008 Vuosikokouksessa päätettiin elvyttää yhdistys uudelleen. Samana syksynä ensimmäinen verkostotapaaminen.

2009 Kaksi verkostotapaamista/koulutusta.  Kouluttajat Maarit Karhula ja Mari Kantanen olivat tutkijoina Kelan Vake-hankkeessa ja keräsivät koulutuspäivien yhteydessä laadullista aineistoa ryhmäkeskusteluista ja käyttivät tätä aineistoa osana Vake-hankkeen raportointia.

Yhdistyksellä oli 57 jäsentä.

2010 Yhdistyksen 10-vuotisjuhla järjestettiin 13.11.ravintola Kiitoradalla Turussa.

Aloitettiin paikallistoiminta Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

2012 Aloitettiin paikallistoimintaa Kaakkois-Suomessa ja Länsipohjassa.

2013 Otettiin käyttöön Yhdistysavain-nettisivusto. Yritetty saada käyntiin paikallistoimintaa Keski-Suomessa/Jyväskylässä.

2014 Yritettiin herätellä kiinnostusta paikallistoimintaan Satakunnassa ja Oulussa. Yhdistyksessä oli vuoden lopulla jäseniä 107.

2015 Aloitettiin paikallistoiminta Pohjois-Karjalassa.  Yritettiin myös saada paikallistoimintaa käyntiin Pohjois- Savossa.

2016 Yhdistyksen Facebook-sivut avattu. Jäseniä oli 171.

2017 Vuoden lopulla oli jäseniä 183.

2019 Yhdistyksen perustamisesta 20 vuotta. Kaksipäiväinen koulutustapahtuma Turussa ja iltajuhla Kupittaan Paviljongissa (40 osallistujaa).

 

Koulutukset ja verkostotapaamiset

.

.

.

.

.

2008 Ajankohtaisia aiheita, pulmia ja ratkaisuja sekä tulevaisuuden haasteita toimintaterapeuttien erilaisilla työalueilla. Verkostotapaaminen Helsingissä Käpylän kuntoutuskeskuksessa.

2009 Aikuisneurologisen asiakkaan arvioinnin erityispiirteet. Luennoitsijoina toimintaterapeutit Maarit Karhula ja Mari Kantanen. Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa.

2009 Aikuisneurologisen asiakkaan toimintaterapia: menetelmät ja vaikuttavuus. Luennoitsijoina toimintaterapeutit Maarit Karhula ja Mari Kantanen. Maskun neurologisessa kuntoutuskeskuksessa.

2010 Toimintaterapia asiakkaille, jotka ovat traumaattisen aivovaurion jälkeen motorisesti hyvin kuntoutuneet, mutta joilla on arkielämää haittaavia ja työkykyä estäviä neuropsykologisia ongelmia ja/tai tunne-elämän ja sosiaalisen käyttäytymisen ongelmia. Verkostotapaaminen TAYSissa.

2011 Toiminnalliset kädet-  Yläraajan kuntoutus aivoverenkiertohäiriön tai aivovamman jälkeen. Yhteistyössä Sanfyn kanssa, kouluttajana fysioterapeutti Maj-Britt Forsbom. Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

2011 Ryhmien käyttö aikuisneurologisessa toimintaterapiassa. Verkostotapaaminen HYKSissä.

2012 Toimintaterapiamallit ja viitekehykset neurologisen asiakkaan toimintaterapiassa. Luennoitsijana toimintaterapian yliopettaja Tiina Hautala. Turun amk:ssa.

2012 COPM- arviointimenetelmä aikuisneurologisten asiakkaiden toimintaterapiassa. Kouluttajana koulutuspäällikkö, TtM Mary-Ann Kaukinen. Turun amk:ssa.

2012 "Toiminnalliset kädet"-koulutus yhteistyössä Sanfy:n kanssa. Kouluttajana fysioterapeutti, Bobath-kouluttaja Maj-Britt Forsbom. Helsingissä.

2013 OTIPM-malli ja sen soveltaminen ja käyttäminen aikuisneurologisessa toimintaterapiassa. Luennoitsijana toimintaterapeutti, tutkija Maarit Karhula. Hatanpään puistosairaalassa Tampereella.

2013 ”Kun vamma ei näy päällepäin – aivovamman neuropsykologinen jälkitila”. Luennoitsijana neuropsykologian erikoispsykologi, PsL Anu Tolonen. Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

2014 CO-OP -interventio aikuisneurologisten asiakkaiden kuntoutuksessa. Luennoitsijat: tutkija, TtM, toimintaterapeutti Maarit Karhula, toimintaterapeutti Tuuli Niemi, toimintaterapeutti Maikku Tammisto. Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

2014 Uusintana:  ”Kun vamma ei näy päällepäin – aivovamman neuropsykologinen jälkitila”. Luennoitsijana neuropsykologian erikoispsykologi, PsL Anu Tolonen. Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä

2015 Asiakaslähtöiset kotikäynnit aikuisneurologisen asiakkaan toimintaterapiassa. Luennoitsija: Aila Pikkarainen, toimintaterapian lehtori, THM, tutkija. Ruissalon kylpylässä Turussa.

2016 Toimintaterapia asiakkaille, joilla on aivovamman seurauksena neuropsykologisia oireita. Luennoitsijat: toimintaterapian lehtori Tuija Suominen-Romberg, toimintaterapeutti Tuuli Niemi, ylilääkäri Olli Tenovuo, toimintaterapeutti Kari Löytönen ja neuropsykologi Anna-Riitta Saarenketo. Turun amk:ssa. Etäyhteys OYSiin.

2017 AVH-kuntoutujan toiminnallinen osallistuminen -mitä ja miksi toimintaterapeutti arvioi?”. Luennoitsijat: Riitta Keponen, Jasu Forss ja Mari Kantanen. Tipotien terveysasemalla Tampereella.

2018 Toiminnanohjaus ja WCPA-arviointimenetelmän käyttö. Luennoitsijat: toimintaterapeutti Leena Alajoki-Nyholm, toimintaterapeutit Irina Katajisto-Korhonen, Ella Isaksson ja Jonna Kiikola. Arcada-ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

2018 Toiminnanohjaus ja WCPA-arviointimenetelmän käyttö. Luennoitsijat: toimintaterapeutit Ellla Isaksson ja Jonna Kiikola. Oulun amk:ssa.

2019 20-vuotisjuhlapäivät. Luennoitsijoina: tutkija, toimintaterapeutti Maarit Karhula, toimintaterapian lehtori Tuija Suominen-Romberg, toimintaterapeutit Hanna Tolonen, Johanna Weeman ja Henna Lehtokannel ja johtava toimintaterapeutti Tarja Huilla. Turun amk:ssa. Workshopeissa Turun amk:n opettajia ja opiskelijoita. Etäyhteys Joensuuhun ja Tornioon.

 

Hallitus

puheenjohtajat

1999-? Tarja Huilla

?-? Toini Harra

?-? Sari Haronoja

?-? Tarja Huilla

2007-   Tuuli Niemi

 

varapuheenjohtajat

?

 

2007- 2008  Kirsi Larjama

2009-2012   Päivi Marjamäki

2013- 2016  Kari Löytönen

2016-      Heli Sariola

 

sihteerit

Sirpa Suominen 1999-2014

Iida Suunta 2015-

 

rahastonhoitajat

Jaana Kivilahti 1999-2014

Leena Alajoki-Nyholm 2015-

 

hallituksen jäsenet

Leena Alajoki-Nyholm 2008-

Marja Andersson 2007-?

Salla Iso-Herranen 2016-

Mia Haapala 2007-?

Sari Haronoja ?-?

Toini Harra ?-?

Minna Hassinen 2017-2018

Tarja Huilla 1999-2006

Kristiina Kivihalme 2010 (?)- 2017

Jaana Kivilahti 1999-2016

Katja Laine 2007

Outi Lanzas 2019-  

Kirsi Larjama 2007-?

Kari Löytönen 2010 - 2016

Päivi Marjamäki (ent. Parviainen) 2008- ?

Nina Marjander ? -2018

Jenni Mäenpää 2015-2018

Tuuli Niemi 2002 (?) –

Heini Nurminen 2019-

Stina Nygård

Mariella Ojaniemi ?-

Hanna Pessala 2011

Pauliina Pohjankukka 2007

Heta Pontela 2007

Anni Rantio ?-2014

Heli Sariola 2014-

Sirpa Suominen 1999-2016

Tuija Suominen-Romberg 2018-

Iida Suunta (ent.Leino) 2013-

Jutta Stenbäck 2019-

 

Tilin-/toiminnantarkastajat

Mary-Ann Kaukinen ?

Tarja Huilla ?

Päivi Marjamäki ?

 

Paikallistoiminnan yhteyshenkilöt

Uusimaa

Nina Marjander 2010-

Päivi Marjamäki 2010-

 

Pirkanmaa

Hanna Pessala 2010- ?

Terhi ???

Sari Haronoja 

Hanna Mäkipää

Erika Nikkola

Jenni Matilainen

Mervi Rantala 2013-

Ulla Koivumäki 2019-

Lotta Jokela 2019-

 

Varsinais-Suomi

Tuuli Niemi 2010-

Stina Nygård 2014

Jenni Mäenpää 2016-

 

Kaakkois-Suomi

Karima Guedra 2012-

Maarit Karvonen 2012- ?

 

Länsi-Pohja

Raakel Karppinen 2012-?

Iida Suunta 2015-  

Katja Siurumaa

 

Pohjois-Karjala

Minna Hassinen 2015-

Mirja Huusari-Kotilainen 2015-